Saari: miekoista

Miekka on leikkaava ja/tai lävistävä teräase.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä nykyajan ihmiselle?  Tuntuu siltä että miekkoja käytetään suurimmaksi osaksi ensimmäisen rivin määrityksen päinvastaisella tavalla, poissulkien ainoastaan  leikkausharjoitukset, mikä on varsin ymmärrettävää. Kuinka moni haluaa silpoa ja tappaa toisia ihmisiä?  Tai tulla itse silvotuksi? En minä ainakaan, enkä halua sellaisten ihmisten kanssa olla tekemisissäkään. Ja kuitenkin tästä on miekan käytössä kuitenkin loppujen lopuksi kyse. Se, että aseita, tässä tapauksessa miekkoja, on käytetty urheilukontekstissa kautta aikojen, ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa että kyseinen toiminta on palvellut kuitenkin viimekädessä tappamisen opettelua.

Nykyään siis miekkoja ei käytetä siihen tarkoitukseen mihin ne ovat alun perin suunniteltu ja valmistettu. Nyt käyttöön suunnitellaan ja valmistetaan miekkoja jotka ovat alkuperänsä vastakohtia; mahdollisimman turvallisia. Ovatko nämä siis miekkoja enää ollenkaan? Eivät leikkaa eivätkä lävistä. Taipuvat piston alla, ovat profiililtaan suorakaiteen mallisia latikoita. Kärki on rullattu tai tulpattu. Tässä puhun tietenkin paratenschwerteistä, joita nykyään federeiksi kutsutaan. Tottakai ennenkin on ei-miekkoja käytetty miekkailun harjoittelemiseen, puukeppejä ja edellämainitut federitkin ovat tulleet käyttöön jossain kohtaa 1400-luvun ensimmäistä puoliskoa. Mutta se ei kuitenkaan poista sitä seikkaa että puukeppi ei toimi kuten oikea miekka, eikä latikkafederi leikkaa vaikka terästä onkin.

Ongelma ei tässä ole se, että kepit ja teräslatat eivät toimi kuten terävät aseet. Ongelmana on se, että kyseistä eroa ei ymmärretä tai haluta myöntää. Tässä kohtaa vaaditaan kriittistä ajattelua. Jos käytetään pelkästään harjoitusvälineitä ja rakennetaan koko miekkailu ja miekkailun tapa kyseisten esineiden ominaisuuksien mukaan, pisteiden voittamisen maksimoinniksi kisoissa, joissa ihmiset pukeutuvat moderneihin suojavarusteisiin ja ottelevat kumipohjatossuissa lakkaparketilla, niin kuinka rehellisesti voidaan enää puhua historiallisesta kamppailulajista? Kyseessä on enemmänkin moderni urheilulaji joka pohjaa historiallisiin lähteisiin, vaikka alkuperäisetkin lähteet kuvaisivat samankaltaisten simulaattoreiden käyttöä. Kilpaurheilussa ei todellakaan ole mitään vikaa, päin vastoin, mutta asioista pitäisi puhua niiden oikeilla nimillä. Turvallisuuden korostamisen ymmärrän todella hyvin, mutta sen vaikutuksien huomiotta jättämistä en, varsinkaan kun suojavarusteiden vaikutusta pyritään sitten kuitenkin kumoamaan voimankäytön lisäämisellä.

Sama ongelma koskettaa muitakin historiallisiin taistelutaitoihin itseään nojaavia lajeja, esimerkiksi ”buhurt”/BotN ym. kirjainyhdistelmät. Tässä lajissa käytetään ’miekkoina’ yleensä teräslatikoita jotka ovat 2-4 kertaa vastaavan kokoisia miekkoja painavampia. ’Turvallisuussyistä’. Jälleen ongelma ei ole itse välineet tai se että niillä tässä lajissa kuuluu piiskata vastustajan panssaria, vaan se, että _miekat_ eivät ole suuniteltu moiseen käyttöön. Nuija on nuija, eikä muutu miekaksi siitä että se tehdään profiililtaan ja kahvaltaan miekkoja muistuttavaksi. Nuija on massa-ase jota käytetään nuijimiseen, ei leikkaamiseen.

Miekan muodon lisäksi on olemassa seikka jonka suurin osa ohittaa täysin ilman ajatustakaan; materiaali. Nykymiekkoihin ja harjoitusaseisiin käytetään tietenkin nykyaikaista terästä. Mutta ne miekat, joita enemmän tai vähemmän yritetään matkia, ovat valmistetut erilaisella prosessilla valmistetusta teräksestä. Ja tällä seikalla on vaikutusta siihen miten niitä on käytetty. Nykyään teräslaatuja on hyvin paljon erilaisia. Ne ovat optimoituja erilaisiin käyttökohteisiin ja miekantekijän on helppo valita paras hinta-laatusuhde selkeistä seosaineluetteloista ja lämpökäsittelyohjeista. Nykysepän on mahdollista luottaa teräksen puhtauteen ja tasalaatuisuuteen. Keskiajalla ja pitkään sen jälkeenkin tilanne oli eri. Jokainen sepän saama metallierä oli erilainen. Oli sepän ammattitaidosta kiinni kuinka hyvälaatuinen miekanterästä tuli. Ilman tietoa hiilipitoisuuksista tai siitä miten se vaikuttaa karkenevuuteen, pelkän kokemuksen ja taikauskoisten riittien varassa.

Tyypillisesti taistelun onnistumiseen listataan henkisiä ja fyysisiä ominaisuuksia kuten rohkeus ja nopeus mutta viimeisenä mainitaan ”erityisesti hyvä miekka”.  Ja materiaalin itsensä lisäksi on vielä sepän ammattitaidosta riippuva tärkeä asia eli lämpökäsittely. Hyvänkin materiaalin saa tarkoitukseensa sopimattomaksi huonolla karkaisulla. Nykyäänkin. Tämä ei tietenkään tarkoita että kaikki entisajan miekat olisivat olleet jotenkin huonompia kuin nykyiset. Hyviä ja erinomaisia on ollut, mutta nimenomaan laadun huomattava vaihtelu on se huomion arvoinen juttu. Miekkamies itse ei voi päältä aina tietää toimiiko ase hyvin vai huonosti, varsinkaan uuden aseen kohdalla.  Kannattaako tällaisessa tilanteessa lyödä kaikin voimin päin vastustajan asetta tai panssaria?  Ei ollut mikään itsestäänselvyys että keskiajalla kädessäsi ollut miekka olisi ollut kovinkaan kestävä. Ehkä se napsahtaa poikki kriittisellä hetkellä, ehkä taipuu. Leikkaava terä ainakin menee pilalle ja näin menettää sen edun, johon koko aseen idea perustuu. Tämä tietoisuus, jonka kyllä huomaa taistelutaitoja käsittelevistä kirjoituksista, heijastui vääjäämättä myös kaksinkappailun asenteeseen.

Tällä kaikella haluan vain sanoa sen, että kun tekee tulkintoja historiallisista kamppailulajeista kannattaa aihetta lähestyä vähän laajemmin kuin vain sillä perusteella onnistuuko jotain tekemään (tai ei onnistu) sillä välineistöllä (ja säännöillä) jota itsellä sattuu sillä hetkellä olemaan. Miekka on miekka on miekka, vai onko sittenkään?

0 comments on “Saari: miekoistaAdd yours →

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *