a s e t a i d o t

Asetaitoihin ja niiden harjoitteluun liittyvät kysymykset voi esittää treenivastaava Matias Mäntyniemelle; killanvanhin[ät]warussepat.fi

Harjoitukset ovat maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 18.30-20.00 Kuralan kylämäessä, Jaanintie 45.

Harjoituksiin voi tulla mukaan koska tahansa kokeilemaan tai vaikka vain katselemaan ilman veloitusta tai sitoutumispakkoa.

Peruskurssin (seuraava alkaa syyskuussa) tai vastaavan aloitusajan (4kk) hinta on €65 | opiskelijat ja työttömät €50.

Meillä käyvät myös E-passi ja Smartumin liikunta- ja kulttuurisetelit maksuvälineenä.

Harjoittelemme myöhäiskeskiaikaisen Liechtenauer-koulukunnan oppien mukaan, pääosin 1400-luvun tyyliin. Kyseessä ei ole elävä perinne vaan kirjallisten lähteiden pohjalta tehty ennallistus.

Liechtenauerin koulukunnan aseidenkäytön pohja on pitkämiekassa, jota käytetään tuomaan esille periaatteita, jotka pätevät kaikkiin aseisiin. Paini eli aseettomat taidot ovat kaiken aseenkäytön pohja, selvimmin tämä tulee esille tikarin ja muiden lyhyiden teräseiden harjoittelussa. Myös pitempien aseiden kuten keihäiden, varsikirveiden ja -vasaroiden käyttöä harjoitellaan. Lyhyempiä miekkoja ja väkipuukkoja voidaan käyttää yksinään tai kilpikupuran kanssa. Edistyneemmät harjoittelevat myös haarniskoituna.

Liechtenauerin tyylin historia on noin kolmesataa vuotta pitkä, aikaisintaan noin 1300-luvun puolivälistä 1600-luvulle, kymmenkunta mestarisukupolvea, riippuen Hans Liechtenaurin elämän ajoituksesta. Aikaisin lähde, joka yleensä ajoitetaan vuodelle 1389, mainitsee jo useita mestareita Liechtenauerin lisäksi; Döbringer, Andres Jud, Jost van der Nyssen sekä Niklas Preussilainen. 1400-luvun alkupuolen mestareita olivat Hundfeldt ja Ott Jud. 1400-luvun loppupuolella lähteiden ja mestareiden määrä sitten lisääntyy huomattavasti ja onkin ko. koulukunnan huippuaikaa. Tällöin tunnetuimpia mestareita olivat Peter von Danzig, Sigmund Ringeck (~Amring) ja Paulus Kal. Kalin aikalainen ja ilmeisesti kilpailija Hans Thalhoffer oli mukana perustamassa sittemmin saksankielisellä alueella miekkailun monopolia hallinneen pyhän Markuksen veljeskuntaa, Marxbrüder.

1400-luvun loppupuolen mestareita olivat Lecküchner, Hans von Speyer, Peter Falkner ja Hans Folz. 1500-luvulle tultaessa kolukunnan opit alkoivat muokkautua selkeästi enemmän urheiluksi, mestareiden Wurm ja Wilhalm johdolla.

1500-luvun puolivälissä Paulus Hector Mair havahtui taitojen häviämisen uhkaan ja hän pyrkikin säilyttämään ja kirjaamaan ylös traditiota. Tämän jälkeen vaikuttivat vielä mestarit Jacob Sutor ja Joachim Meyer 1500-luvun lopulla ja 1600-luvun alkupuolella.

1600-luvulla italialaistyylinen rapier-miekkailu saavutti suurta suosiota ja edellisten vuosisatojen miekkailutyylit vaipuivat hiljakseen unohdukseen.

Johannes Liechtenauer syntyi etelä-saksassa joskus 1300-luvulla. Nimensä mukaan kotoisin Liechtenau-nimisestä paikasta, mutta ei ole tietoa onko se Badenin vai Swabian Liechtenau, eikä tiedetä onko hänellä mitään yhteyttä aatelisiin von Liechtenau'hin. Melkein kaikki mitä tiedetään varmaksi, on että hänen säkeistönsä on kirjoitettu etelä-saksalaisella murteella ja hänestä tuli tunnustettu mestari opiskeltuaan monen keski-eurooppalaisen opettajan johdolla. Hän tuli kuuluisaksi lähinnä uuden pitkämiekkatyylin myötä, jonka kehitti yhdistämällä messer- ja keihästekniikoita.

Messer eli veitsi/väkipuukko oli kaikkien käytössä sallittu ase, myös monen yläluokkaisen suosima vaikka näillä oli oikeus kantaa myös kaksiteräistä miekkaa niillä alueilla missä tätä oli rajoitettu. Messerit ovatkin luonnollinen kehitysjatkumo vanhoista germaanisista seax-veitsistä. Ajan myötä messeritkin kasvoivat pituutta saavuttaen parhaimmillaan jopa 900mm teräpituuden. Alkuperä veitsitekniikkaan näkyy pitkän messerin käytössä lähinnä kilven käytön puutteena, vaikka jossain yhteyksissä kupuraakin on esiintynyt, joten asetta on pitänyt käyttää myös suojaamiseen."Muista että miekkasi on kilpesi."

1200-luvulta lähtien kaksiteräisetkin yläluokan käyttämät miekat alkoivat muuttaa muotoaan; pidentyä ja ohentua sopeutuen näin varustusten kehittymiseen suojaamaan paremmin leikkaavilta lyönneiltä. Haarniskoiden kehittymisen myötä ensin myös kilpien koko pieneni ja pikku hiljaa ne jäivät kokonaan pois. Tästä sai alkunsa kaksikätisen otteen miekkailutyyli, 1300-luvun alussa ammattisotilaat siirtyivät käyttämään pitkäteräisiä ja -kahvaisia miekkoja joka aiheutti myös ko. aseelle sopivien tekniikoiden kehittämisen. Liechtenauer sekoitti messertekniikoiden nopeuden ja ympyräliikkeen sekä keihästekniikoiden pistot kaksiteräisen miekankäytön perinteisiin ja sai aikaan näin uuden tyylin jossa korostetaan jatkuvan liikkeen, ajoituksen sekä herkkyyden tärkeyttä sekä käytetään torjunnan ja hyökkäyksen samanaikaisuutta.

Tässä opit mestari Liechtenauerin miekkailutaidon jalan ja ratsailla, haarniskassa ja ilman | ja ennen kaikkea | huomaa että; miekankäyttö on vain yksi laji | ja se keksittiin satoja vuosia sitten | tämä taito on kaikkien aseenkäyttötyylien ydin ja alku ja sen ymmärsi täysin mestari Liechtenauer | Ei niin, että hän olisi itse keksinyt ja kehittänyt kaiken tässä kuvatun vaan hän matkusti ja opiskeli monissa maissa | koska halusi oppia tämän rehellisen ja oikeudenmukaisen taidon

1300-luvun puolenvälin jälkeen Liechtenauer oli koonnut ryhmän taitavia mestareita eri kamppailun osa-alueilta, pitkämiekan, miekan, messerin, tikarin, peitsen, keihään ja aseettoman painin, haarniskassa ja ilman, jotka nitoivat taitonsa kokonaiseksi systeemiksi. Ensimmäiset kirjoitetut tekstit olivat muistiinpanoja kryptisistä muistirunoista, joilla pyrittiin estämään taidon valuminen vääriin käsiin.

Nyt siis taitoa on sallittu kuvattavan kirjoituksella salatuin ja harkituin sanoin. Näin siksi ettei jokainen joka sitä kuulee, ymmärrä.

Suullinen opetusmetodi siis lopulta kirjattiin ylös, ensimmäisen kerran jossain 1300-luvun lopulla, todennäköisesti 'alkuperäisen' taidon säilyttämiseksi sillä muunnoksia ja kilpailevia opettajia oli kasapäin. Säilyttääkseen asemansa oppilaansa perustivat pyhän Markuksen veljeskunnan; Marxbruder. Muitakin miekkailukiltoja perustettiin myöhemmin, ja näiden kiltojen välillä pidettiin kilpailuja taitojen paremmuudesta.

t e o r i a a

harjoitusten vetäjinä toimivat

Marko Saari

Historialliset asetaidot vuodesta 1997

Aikikai Aikidō 1985-1995

Musō shinden-ryū ja Zen Nihon kendō renmei Iaidō 1989-1995

Jūjutsu 1983-1986

Jūdō 1978-1980

Matias Mäntyniemi | treenivastaava

Historialliset asetaidot vuodesta 2016

Yleisimmin käytetty harjoitusväline Killan aseharjoituksissa on teräksinen teroittamaton pitkämiekka. Teräpituus 850-1100 mm välillä, painoa 1300-1600g. Aluksi voi käyttää pitkämiekan puista tai muovista simulaattoria, joka maksaa vain murto-osan teräksisestä, mutta ei toimi viime kädessä kuin teräksinen; puu materiaalina joustaa eri tavalla, on keveämpää ja vaatii suuremmat ainevahvuudet jolloin säilän profiili on erilainen. Teräväviä aseita pääsee käyttämään leikkausharjoitteluun ja pariharjoittelussa vasta osoitettuaan hyvää aseenkäyttökontrollia.

Toinen miekkatyyppi on lyhyempi yhdellä kädellä käytettävä kaksiteräinen miekka, josta on samoin metalli- ja puuversiot. Puuaseissa käytetty puulaji Killan aseissa on hikkori sen vähäisen säröilyn ja sirpaloitumisen vuoksi, sekä tiheyden ja painon takia. Ponnet ovat messinkiä teräsaseita vastaavan painonjakauman aikaansaamiseksi.

Langes messer, tai suomalaisittain väkipuukko, on nimestään huolimatta käytännössä lyhyehkö yksiteräinen miekka, teräpituus jossain 400-900mm välissä, teräs- ja puuversiona. Myöhäiskeskiaikaisessa messerissä tyypillinen ominaisuus on lappeen suuntainen 'nagel' eli sivuväisti.

Paljon käytettävä asetyyppi on myös tikari, joita löytyy usean mallisia ja mittaisia, edelleen myös puuversiona.

Sirpit, viikatteet ja varstat ovat maataloustyökaluja aseina käytettynä P.H. Mairin teoksen kuvausten mukaisesti.

Kupurat ovat maksimissaan 30cm halkaisijaltaan olevia pikkukilpiä, joita käytetään miekkojen kanssa. Sen funktiona on antaa miekalle lisää ulottuvuutta suojaamalla sitä pitelevää kättä, mutta käytetään myös lyömäaseena tarpeen tullen.

Isot pyöreät kilvet kuuluvat rautakautisten asetaitojen harjoittelemiseen yhdessä miekan, kirveen tai keihään kanssa. Toimii myöskin aktiivisesti aseen ominaisuudessa eikä ole pelkästään iskujen torjumista tai nuolilta suojautumista varten.

Keihäät erilaisilla kärjillä, ja seipäät (ovat käytännössä keihäitä ilman kärkiä) ovat pituudeltaan 1,6 - 5 m

Nykyaikaisia maskeja, kaula-, ala- ja nivelsuojia sekä topattuja hansikkaita ym. on hyvä käyttää antamaan suojaa blossfechtenissä. Näiden tulee kuitenkin olla mahdollisimman kevyitä ja liikkumista rajoittamattomia. Varsinaisessa harnischfechtenissä eli haarniskoidussa kamppailussa tulee käyttää sitten alkuperäisten mallien mukaan tehtyjä haarniskoita, nykyaikaisten suojien käyttö tässä vääristää tulkintaa.

Aluksi normaali musta T-paita ja verkkarit käy treenivaatteiksi, myös killan tunnuksilla varustettuja saatavilla WSK nettikaupassa . Erilaisia keskiaikaisilla kaavoituksilla ommeltuja enemmän tai vähemmän topattuja harjoitustakkeja on myös saatavilla. Kenkinä kannattaa käyttää joko alkuperäisten mallien mukaan tehtyjä nahkaisia kääntökenkiä tai sitten nykyaikaisia matalapohjaisia kannattomia tanssikenkiä, painitossuja tms.